Puolukka -villiyrttiohratto 90/400g - No 12

Puolukka kruunaa ohran maun.

8,90 EUR



  • Tuote nro: N1626
  • Paino, kg: 0,09
  • Yksikkö: kpl

Tuotteen kuvaus

Puolukka on johdettu sanasta puola, joka on vanha suomalaisugrilainen sana. Se tarkoittaa marjaa kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, Suomen murteissa puolukkaa on kutsuttu myös nimillä puola, puolain ja puolama. Puolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja ja kasvaa koko Suomessa. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kuivat, kuivahkot ja tuoreet kankaat.

Ohra on vanhimpia viljeltyjä viljalajeja. Sitä saatettiin alkaa viljellä Lähi-idässä jo 12000 vuotta sitten. Suomessa ohran viljelys alkoi viimeistään jopa 5000 vuotta sitten. Viljanjyvälöytöjen perusteella viljely vakiintui Suomen lounaisella rannikkoalueella pronssikauden alusta alkaen, eli noin 3500 vuotta sitten. Suomessa ohra oli tärkein ruokavilja 1800-luvulle asti, jolloin ruis otti sen paikan. Ohrasuurimo tehdään poistamalla jyvästä kuoren uloimmat osat. Käytämme tuotteissa esikypsennettyjä suurimoita.

Kuivattu on kevyttä

Kasviksissa ja sienissä on tuoreena jopa 90 % vettä ja lihassa 75 %. Kun ruoka-aineet kuivataan, poistuu annoksesta vettä ja samalla painoa keskimäärin 80 %. Vesi palautetaan valmistusvaiheessa hauduttamalla tai keittämällä. Yhden annoksen kuivapaino on 65 – 90 grammaa. Valmista ruokaa siitä tulee n. 400 grammaa.

Säätele itse energiasisältöä

Kaikki annoksemme ainekset sisältävät vain vähän rasvoja, eikä niitä ole lisättynä erikseen. Varsinkin retkillä moni kaipaa lisää energiaa. Sitä voi kasvattaa ruokaöljyllä, voilla tai gheellä (kirkastettu voi). Yksi ruokalusikallinen ruokaöljyä lisää energiaa noin 120 kcal. Mausteita ja suolaa kannattaa käyttää maun mukaan. Rasvoja ja mausteita on helpompi lisätä annoksiin kuin ottaa pois.

Näin valmistat

1) Lisää ainekset ja 4,5 dl keittoastiaan. Keitä liedellä, keittimellä tai tulella 4,5 dl:ssä vettä 8 minuuttia välillä sekoittaen ja anna sitten vetäytyä 7 min. 

2) Laita ainekset ruokatermokseen ja lisää n. 3,5 – 4  dl kiehuvaa vettä. Sekoita ja sulje ruokatermos. Ruoka on syötävissä 2 tunnin päästä. Säilyy lämpimänä 6 tuntia.

Voit valmistella ruoan lähtiessä ja se on heti valmis kun nälkä yllättää. Termosvalmistus sopii hyvin myös ryhmien maastoruokailuun. Suosittelemme valmistusta ruokatermoksessa. Soveltuva termos on tilavuudeltaan 0,4 – 0,5 dl.

Ainesosat ja ravintoarvo

Ainekset: OHRAsuurimo 70,8%, puolukka 6 %, sipuli, porkkana, lehtikaali, voikukka, peltokanankaali, maahumala, poimulehti, siankärsämö, mustapippuri, valkosipuli, KAURA, suola. Ingredienser: KORNgryn 70,8%, lingon 6%, lök, morot, grönkål, maskros, kirskål, humle, daggkåpor, rölleka, svartpeppar, vitlök, HAVRE, salt. Ravintosisältö/energi 100 g: Energia/energi 1326,74 kJ/ 317,92 kcal, Rasva/fet 1,70 g josta tyydyttyneitä/ varav mättat 0,32 g Hiilihydraatti/ kohlhydrat 58,15 g joista sokereita/ varav socker 14,55 g Proteiini/ protein 9,21 g Suola/ salt 2,82 g Kuitu/ fiber 13,72 g

Voit lisätä ruokaöljyä, voita tai gheetä/ du kan lägga till matolja, smör eller ghee (yksi rkl on/en matsked är n./ca 120 kcal).

Säilytys, lagring: Kuivassa, huoneen lämmössä. I torrt och rumstemperatur. Yksi vuosi/ ett år.

Parasta ennen, bäst före: Katso pakkaus, se förpackning

Lisätiedot

Laktoositon, lisäaineeton